Sunday, August 19, 2012

Kauden 2012 FM-katsaus

FM-kausi 2012 on Es-kelien suhteen ohi ja on aika tehdä yhteenvetoa kaudesta joka toi Oulussa kuuluviin uusina maina Sveitsin ja Islannin.  Ns. uusia asemia kuulin 185 kpl.

Ensimmäisenä tulee mieleen epätoivoinen kesäkuu ja hyvä heinäkuun jälkimmäinen puolisko.  Kelipäiviä olivat mm. 30.6, 12.7, 14.7, 26.7, 28.7 ja 30.7.  Heinäkuun kelit MUF 108-tasolla sekä paikallisohjelmien kuuluminen (päiväkelit) nostivat kauden paremmaksi kuin kauden 2011.

Toisena asiana mieleen tulee edellisen kauden lopussa esitettyjen "pelkojen" toteutumattomuus.  Lokit eivät täyttyneetkään sdr-radioiden myötä asemista ja PI-tunnistamisista.  Päinvastoin - lokaamisen taso ja informatiivuus ovat parantuneet (tnx JMS tökkäisystä) määrän vähentyessä.  Toki AM-puolelta tuttu "lokaamisen pihtaaminen kunnes qsl on kansiossa" ilmiö voimistui myös FM-puolella - mutta se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää. 

Kolmantena asiana tulee mieleen uudet ohjelmat eli Studio 1 (jota en ole hankkinut enkä kokeillut) sekä SDR-radion lupaaman versio 2, jossa olisi "wider FM and RDS".  Sitä odotellessa ei auta vielä tuhota nauhoituksia :-))  Kunhan SDR-Radion versio 2 ilmestyy niin pitää kaivaa vanhat nauhoitukset kovalevyiltä ja tutustua Simonin ohjelmistoon talven pimeinä hetkinä.

Ohessa vertailua kausien 2011 (vain uudet asemat kartalla) ja vuoden 2012 (kaikki havainnot) välillä.  Edelleen asemia Odessan (169) ja Calaisin  (233) väliltä eli +-32 kulmalla (parhaiten) toimiva 4-elementtinen yagi suuntaan 200 oli ihan toimiva ratkaisu.  Kiitos Visual FM logbook hälytysten myös Islanti tuli identifioitua - toki antenni piti käydä kääntämässä siksi aikaa!

Kausi 2011 - huom. Italia, Etelä-Romania, Serbia, Lontoo



Kausi 2012 - Islanti, Sveitsi



Asemien suhteen mieleen painuvimmat hetket olivat 12.7 Puola ja Liettua piikki keskiyöllä Suomen aikaa, 26.7 Hollanti ja Belgia kelit ja 30.7 Slovenia kelit. Mitä jäi puuttumaan?  Ukraina ja Romania suunta oli ihmeen vaisu samoin kuin kunnon Tanska kelit jäivät puuttumaan - ja tietysti edellisenä kautena tutuksi tulleet Italialaiset!  Eli nyt palattiin takaisin niihin normaaleihin 2000km molemmin puolin Es-keleihin ääri-ilmiöiden jäädessä vähemmälle.

Ja sitten tilastoihin eli Oulun näkökulmasta kauden 2012 ykkösmaita olivat:

                   30.6.   12.7    14.7   26.7  28.7  30.7
----------------------------------------------------------
Saksa           82        31      23     135      4      2 
Puola              2        37      89         5      5    10
Tsekki          21         --       29       53      9    36
Hollanti         --           6      39       47     23    --
Ranska         --          --      20       49     17    --
Itävalta           4         --      11       27       4    24
Belgia           --           1      23       42      4    --
Romania        2          --        5       --      --      9
Tanska         --           8        7       --      --     --
Unkari          --          --      18        1      --      4
Slovenia       --          --         1       5       --    15
...
Liettua         --            6       --       --      --     -- 
Sveitsi         --           --       --         3     --      --
Islanti          --           --       --        --     --       3


Keskimääräinen asema tuli suunnasta 212 ja etäisyydeltä 1844km eli oli Baijerin Ochsenkopfista (Bayern 1, Bayern 2, B5 Aktuell, BR Klassik tai Antenne Bayern)

Syötin kaikki havainnot FM Listiin ja ohessa kauden lokini - olen muokannut useamman kerran havaitut aseman niin että ne ovat vain kerran - oma sarake kertoo montako havaintoja kauden aikana.

JVA FM-loki 2012                    JVA edellisistä OLL-syötetyt 2012

Kausi 2012 oli erittäin opettavainen ja jatkossa JMS:n miettein täytyy miettiä tarkemmin mitä asemia nauhoituksilla milläkin keleillä hakee ja jotain uuttakin on keksittävä.  Mitenkähän olisi OIRT ULA (Tecsun PL-310 jossa antenniliitäntä ja Tervolan katselijoilta vapaaksi jäänyt E3-antenni tai Dientronik 40-80MHz konvertteri), jokin uusi SDR-radio (Afedri SDR - olisikohan toimiva peli konvertterilla tai ilman)? 

Mutta aika näyttää.... olisi kyllä tosi kiva FM-innon ylläpitämiseksi jos joku kirjoittaisi nettiin, blogiin tai FM-foorumille perusasioita:

- OIRT FM-kuuntelusta ja laitteista - miten aloitat OIRT FM kuuntelun
- Studio 1 ohjelmistosta ja sen ominaisuuksista
- ULA-antenneista, roottoreista ja etenkin mastovahvistimien käytöstä (plussat, miinukset)
- sekä kehiteltäisiin hälytyssysteemit niille harvoille kunnon Es-keleille

mutta katsellaan miten maailma kehittyy ja palataan (ehkä) ensi FM-kaudella asiaan....




Sunday, August 05, 2012

FM-kelit 30.7.2012

Päivä sisälsi kolmet kelit: Heikko Romania avaus, mukava Slovenia keli ja illan päätteeksi Islantia.  Islannin suhteen tuli tehtyä amatöörimainen virhe eli käännettyä hätäisesti antenni länteen kun se olisi pitänyt kääntää noin 320 asteeseen eli 30 astetta yli Islannin jolloin esim. 87.7 NRJ Raahe olisi ehkä taipunut.  VEH kuuli nimittäin siitä RUV2:n - minulla kuului 3 kpl Islantilaisia eli ne tavallisimmat.

Muuten kävin sitten kytkemässä mastovahvistimen takaisin - sekä 26.7 että 30.7 kokeiltiin ilman mastovahvistinta - sen sijaan 14.7 se oli käytössä.  Äkkiseltään ei merkittävää eroa - 30.7 oli niin paljon tropo asemia että jää ikuiseksi arvoitukseksi millainen bandi olisi ollut mastovahvistimen kera.  Tropolla seassa oli ruotsalaisia Kiirunasta Vännasiin, mm. RIX FM 92.4 Skellefteåsta joka ei normaalisti kuulu.  Vännasin 92.1 peittosi ajoittain HRT-1 Kroatiasta supervoimakkaalla signaalilla.



Päivän toisen session asemat sijoittuvat kivasti molemmin puolin 200-astetta.  FM Scanissa on hienona ominaisuutena rajata suunnan mukaan asemat eli tässä tapauksessa molemmilla päivän keleillä asemat tulivat +-5 asteen molemmin puolin valitun keskiasteluvun.

Mukavimmat asemat:  Radio 21 92.7 Romaniasta, Rock Radio Sumava 91.8 Tsekeistä, Val 202 mm. 92.4, Radio Maribor 93.1, Radio Rubi 97.1, Radio Sraka 94.6, Radio Velenje 107.8, Radio Hit 107.0, Radio Mursta Val 94.6, Ö - Radio Salzburg 94.8, Slo3 103.9, Radio Maxi 90.0, CRo5 Pardubice 102.4 ja Antenne Wien 102.5.

Lopulliset havainnot Visual FM Logbook



Ohessa myös Lars Lahden havainnot.  Hänen QTH sijaitsee vajaan 10km:n päässä Tornion (Karunki) QTH:stani vaikka onkin Ruotsin puolella.


Ja nyt antenni on suunnattu loppukaudeksi suuntaan 225 iltakelejä varten.